lauantai 11. elokuuta 2012

Shoujosuvi

Muistaako kukaan kun sanoin, että Suomessa ei ilmesty tarpeeksi shoujoa? Varsinkin nyt kun Egmont on kuollut ja kuopattu, toivo tyttöjensarjoista lankeaa Puniksen ja Sangatsun niskoille. Ja pakko kyllä sanoa, että skarppausta on (ainakin omaan makuuni!) ollut hirveästi. Olemme saaneet Suomeen jopa sarjoja, joita ei englanniksi saa. *GASP*

Kesällä alkoi kolme uutta shoujosarjaa. Tai mikä tuo yksi nyt sitten onkaan, no otetaan se tähän kuitenkin.

Upea kuva, huomatkaa matto.

Kuten Twitterissä minua seuraavat saattavat muistaa, olin ihan täpinöissäni Navi Lunasta. Aloitin sarjan lukemisen englanniksi kun Del Rey alkoi sitä julkaisemaan, mutta ne ruojat ottivat ja lopettivat julkaisun kakkosvolaan. Nyt Lunaa kuitenkin saa viimein ymmärrettävällä, sivistyneellä länsimaisella äidinkielellä. Hurraa! Kuroshit taas on yksi "no tulihan se sieltä"-julkaisu, jota oltiinkin jo ehditty manailla kavereitten kanssa. Harmi etten itse kerennyt, olisi tullut jännät Keijon ja Sepon seikkailut... At Laz Meridian taas oli jännä odotettava, koska ei ollut mitään odotettavaa. Kukaan ei tiennyt siitä mitään. Mutta hyväksi julkaisuksihan se osoittautui!

Sinänsä jännä kirjoittaa näistä, koska juuri ilmestyneessä Anime-lehdessähän on juttua niin Navi Lunasta kuin Kuroshitistäkin, mutta harmikseni lehti ei ole meidän postilootaan vielä ilmestynyt. Oh well.


Kuroshit on kuulemma iso juttu. ISO juttu. Itse olen aikaisemmin lukenut neljä osaa englanniksi, mutta suhteeni siihen on vieläkin ekojen treffien tasoa. Ei pysty oikeen sanomaan juuta eikä jaata, pitäis nähdä ainakin pari kertaa vielä.

Suomijulkaisusta kyllä tykkään enemmän kuin enkkuversiosta ihan vain selkämyksen takia. Yen Pressin Sebbe-naamat sekä rumat I:t olivat häpeäksi mangahyllylleni, Puniksen versio on paljon tyylikkäämpi ja uskollisempi japaniversiolle. Ja olihan nuo värisivut aika kiva yllätys!

Kuroshit jos on jollekkin vielä epäselvä juoneltaan, niin siinä seikkailee Ciel Phantomhive, lapsi jonka omistuksessa on kartano, kourallinen palvelijoita ja oma leluyritys. Tärkein palvelijoista on hovimestari Sebastian Michaelis, tummatukkainen hurmuri, joka on itse piru. Ciel teki sopimuksen demoni-Sebben kanssa, ja näin Sebbe palvelee Cieliä kunnes Ciel kuolee ja Sebbe saa palkkioksi sitten tämän sielun. Hurmaavaa. Mangassa nähdään aluksi paljon toimintaa, hiukan huumoria ja suunnaton määrä bishejä. Myöhemmin nähdään suunnaton määrä bishejä, hiukan huumoria ja paljon yaoifanbaittia. Tai näin olen ainakin kuullu puhuttavan inter__netissä! Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Eipä Kuroshitissä ainakaan taiteellisesti oikein vikaa ole. Taide on todella nättiä katseltavaa ja Toboson hahmodesignit on muistettavia ja hauskoja, ja varsinkin Mei Rin on suosikkini. Minun on vaan hyvin vaikea pitää kummastakaan päähahmosta. Ciel on eittämättä Yotsuban lisäksi yksi ärsyttävimmistä mangalapsista ikinä, ja vaikka Sebbellä on välillä ihan siistejä temppuja, ei sen omahyvästä virnettä kestä selvin päin.

Tosin taidan olla makuineni aika yksin, varsinkin jos Kuroshitin myyntilukuja tai fanikuntaa katsoo. Muistaakseni Toboson Rust Blaster, jonka tossa noin vuosi sitten lukaisin oli paljon kivempaa luettavaa. Toki meinaan jatkaa Kuroshitin ostoa, onhan tässä tulossa jo pari legendaaristakin arkkia, mutta kyllä esimerkiksi Daa! Daa! Daa! saa minulta siltikin enemmän rakkautta.




At Laz Meridian oli kyllä iloinen yllätys. Se ei ollut ihan niin nopealukuinen kuin mitä olin odottanut, vaan sen parissa vierähti ihan mukava aika. Juonellisesti se ei ollut ehkä mikään mullistavin elämys, mutta pelkästään nätti taide ja kivat hahmot saivat minut tuntemaan itseni heti kotoisaksi.

Manga kertoo Manasta, jolla on vaikeaa. Manan vanha koulukiusaaja Chihiro on palaamassa takaisin seuduille ja Mana pelkää kuollakseen joutuvansa taas uhriksi. Chihiro kuitenkin yrittää osoittaa muuttuneensa, ja vaikka Mana onkin vielä varuillaan, alkaa hän lämmetä Chihirolle. Sovinnon eleenä Chihiro antaa Manalle sormuksen, joka vie Manan kuitenkin Avaloniin, jossa kuningas Arthur pitää valtaa. Mana tapaa Avalonissa sir Lancelotin, yksinäisen ritarin, joka on maanpaossa rakastuttuaan parhaan ystävänsä morsmaikkuun.

Manan maaginen seikkailu Avalonissa ja romanttinen kouluarki on saatu punottua yhteen todella hyvin. Ihmiset, joita Mana tapaa Avalonissa ovat heijastuksia hänen ystävistään ja tutuistaan niin ulkoisesti kuin ongelmiltaankin. Auttaessaan jotakuta Avalonissa tulee Mana samalla auttaneeksi häntä myös oikeassa maailmassa. Varsinkin Manan yksinäisen opettajan tarina oli suloinen ja hauska, ja siinä oli jopa hyvä opetus takana.

Mangan taide on kyllä täyttä 5/5-luokkaa. Eri-ikäiset hahmot oikeasti näyttävät eri-ikäisiltä ja kaikki, jopa samanikäiset tytöt pystyy erottamaan helposti. Manan ollessa Avalonissa rastereita ja muita on käytetty vapaammin lisäämään taianomaisuutta, ja koulumaailmassa ollessa pitäydytään hillitymmässä tyylissä, mikä oli hyvin kiva tapa erottaa todellisuudet.

Suomijulkaisu on mainio ja hoitaa hommansa. Välillä painojäljessä oli jotain pientä hämminkiä, mutta niinhän Sangatsun muissakin julkaisuissa nykyään... Erityisesti tykkäsin kansien ulkoasuista ja niiden kepeydestä, siinä on kyllä yksi hyvin toteutettu kokonaisuus.

Muutenkin oli kiva lukea vähän perinteisempää fantasiaa välillä. Odotan innollani näkeväni ensimmäisen yksisarvisen.




NAVI LUNA ON PARAS. Kyllä, olen sanonut sen jotain satatuhatta kertaa, ja tulen kyllä sanomaan vastakin. Tiedän, että sen kohderyhmä on minua kymmenen vuotta nuoremmat ja että siinä on puhuva pöllökeiju mutta minä vaan rakastan sitä niin paljon ja olen Sangatsulle ikuisesti kiitollinen, että saimme tämän Suomeen.

Navi Luna on tarina Luna Rindoosta, tytöstä, jolla ei ole koskaan ollut vanhempia. Hän asuu Taivaanlahjaopistossa, joka on hoitokoti orvoille ja lapsille, joiden vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä. Eräänä päivänä Luna saa kuitenkin pari outoa vierasta, Moken ja Sunerin, jotka kertovat etsivänsä erästä erityistä lasta, jolla on hallussaan Ikuisuuden jalokivi. Käy ilmi, että Luna on tämä lapsi, ja hänellä on kyky avata reitti keijujen maailmaan. Muutaman kidnappauksen sekä pahiskeijun jälkeen Luna hyväksyy kykynsä ja aloittaa matkan itsensä ja vanhempiensa etsimiseen.

Michiyo Kikutan taide ei ole ehkä sieltä omaperäisemmästä päästä, mutta se on silti hyvin nautittavaa ja suloista. Ja varsinkin jos katsoo huikeaa parannusta Mamotte! Lollipopin ajoista, niin huhhuh. Ja pakko myöntää, että kannet ovat yksi suloisimpia näkemiäni sitten Pichi Pichi Pitchin.

Kaikkein eniten minuun iskee kuitenkin tarina. Ymmärrän kyllä niitä joiden mielestä orpotyttöilyt sun muut on ihan vuotta viime vuoskymmentä, mutta Lunaa lukiessa tuli vain hyvin raikas olo. Että kyllä tämän on lukenut monta kertaa aikaisemminkin mutta piru vie kun on niin menevää settiä että. Hahmotkin ovat tosi symppiksiä, eikä Lunassa todellakaan ole kaikilla aina vain kivaa. Lunan raivokohtaus kirjan loppupuolella oli varmaan ensimmäinen dokidoki-hetkeni shoujomangan parissa ikinä.

Tämä on kyllä yksi niistä mangoista joiden haluaisin menestyvän Suomessa, vaikka shoujolla ei taida täällä hirveästi markkinarakoa olla. Jos voisin niin ostaisin tätä tuhat kappaletta ihan itse ja jakelisin kaikille ihan vain että hekin ehkä kokisivat jotain näin hienoa kuin minä. Mutta en ole rikas, joten joudutte valitettavasti hakemaan omanne lehtipisteiltä yms. yms. ihan itse.

Näiden ja Vampire Knightin kanssa onkin hyvä elellä vähän aikaa, joskin innolla odotellaan uusiakin paljastuksia, *vink vink* vaan sinne Tammen suunnalle! Jos ehotuksia vaan kaipaatte ni tulkaa kysymään, mullahan noita riittäisi!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Shoujon Aakkoset B: Kukkia ja sidontaa

                                              

                                          Bride of the Water God


Bride of the Water God on tarina Soahista, joka pelastaakseen kylänsä kuivuudelta naitetaan vesijumala Habaekille. Soahia tämä ei tietenkään miellytä, mutta hän tekee sen silti jotta eräs hänelle tärkeä henkilö pelastuisi. Päästyään jumalten maailmaan häntä tervehtii jylhät maisemat, komeat palvelijat sekä Habaek-nim itse. Mutta kaikki ei mennytkään niin kuin Soah oli ajatellut ja paljastuu, että Habaek onkin vasta pieni lapsi. Soah ei pysty näkemään Habaekia aviomiehenään, vaikka pitääkin tätä arvossa, vaan hänen sydämensä varastaa Mui, Habaekin serkku, jolla on isompikin salaisuus harteillaan.

Bride of the Water God on manhwaa, joten taide on upeaa. Taide minut tämän aikoinaan sai ostamaankin, ja silmänkarkkia se on tarjonnut siitä asti. Hahmodesignit sekä jumalten palatsi on yksityiskohtien täyttämää täydellisyyttä, ja vaikka manhwalle tuttua tönkköyttä ja puhumista puhumisen jälkeen nähdäänkin aika usein, en voisi vähempää välittää. Kunhan manhwaka Mi-Kyung Yun tarjoaa minulle komeita miesjumalia komeissa puvuissa, olen tyytyväinen. Ainoa asia mistä voisin taiteessa valittaa on puhekuplien ajoittainen tönkkö asettelu, mutta sekin vähenee muutaman ensimmäisen osan jälkeen lähes kokonaan.

Tarina on silkkaa draamaa, romanssia ja saippuaa. Huumoria on harvoin, ensimmäisissä osissa enemmän, mutta kun tarinaan aletaan lisätä kuolemanjumalattaria sekä vieraan valtakunnan salamurhayrityksiä, huumoria kuvaaville chibeille jää yhä vähemmän aikaa. Mikä on sinäänsä sääli, sillä minä ainakin nautin niistä chibeistä mitä alussa nähtiin. Yleensä manhwaa lukiessa chibit eivät tunnu sopivan niille annettuihin kohtiin tai manhwaka itse ei ole harjoittunut niitä tekemään, mutta tässä manhwassa chibit olivat hauskoja, hyvin suunniteltuja ja muutaman kerran jopa hymähtelin niille.

Bride of the Water Godissa on kaikki saippuadraamalle ominaiset asiat. Ilkeä anoppi, kuolleista heränneitä vanhoja rakastajia, muistinemenetyksiä, kidnappauksia... Ajoittain hieman vaivaannuttavan paljon ja venytetysti, mutta jos lukee vain kirjan kerrallaan, tulee mieleen viikottainen Kauniit ja Rohkeat; kyllä tätä jakson katsoo mutta maratoonata en voisi.

Shokkina kaikille, Soahia pitää aina olla pelastamassa. Ensimmäisessä osassakin se jo melkein kuoli. Tosin, hänhän on vain ihminen jumalten maailmassa, kuka voisikaan odottaa häneltä sen ihmeempiä. Mutta ei Soahilla ole silti mielensisäistä neito pulassa-syndroomaa, vaan hänkin on äkäinen sille päälle sattuessaan. Ja varsinkin Habaekin kanssa niin tapahtuu usein, ja tämän jumalolemus aina hieman romahtaa Soahin verbaalisten tointen alla. Toki heti ensimmäisessä luvussa oleva kolmiodraamaennustus saa varmasti monen ajattelemaan että ei, ei taas! Mutta se on tähtiin kirjoitettu, eli ei voi mittään!

Manhwaka Mi-Kyung Yun oli Bride of the Water Godin aloittaessaan melko uusi sarjakuvarintamalla, takanaan vain yksi oneshot ja kolmiosainen Railroad. Kaikki kunnioitus siis hänelle, että manhwa on ehtinyt Koreassa jo 17. osaansa ja jatkuu edelleen. Englanniksi on tosin käännetty vasta 10, vaikka ne ovatkin yhdet kauneimmista pokkareista mitä olen nähnyt. Dark Horse Comics on panostanut sekä hintaan että laatuun, tuoden meille isomman puoleisen pokkarin (mm. yaoimangat sekä Yen Pressin omnibukset ovat tämän kokoisia) jossa on värisivut, kaunis ulkoasu sekä, mikä parasta, vain kymmenen euron hinta. Jos siis laadultaan ja sisällöltään timangi manhwa kiinnostaa, suosittelen tätä lämpimästi.



                                                              Boys Over Flowers

                             
Tsukushi Makino tulee suht köyhästä perheestä, mutta käy silti jostain syystä eliittiakatemiassa koulua. Siellä rikkaat isin tytöt ja pojat pröystäilevät Cadillaceillaan, Rolexeillaan ja 500 000 yenin viikkorahoillaan, mutta kaikista pahimmat ovat F4-nimisen ryhmän pojat. He ovat koulun vaikutusvaltaisimpia sekä varmaankin rikkaimpia junnuja, joilla on tylsää. Siksi he kiusaavat kohteitaan, jotka valitaan sen perusteella kuka ärsyttää heitä eniten. Tsukushin ystävätär törmää vahingossa yhteen pojista, ja joutuu kiusaamisen kohteeksi. Tsukushia tämä ei miellytä, ja temperamenttinen kun on, julistaa F4:lle sodan. Ja niin alkaa tämä historian suosituin shoujomanga, jossa rakkautta, erheitä ja rahaa ei ainakaan puutu.

Minä rakastan tätä mangaa. Noin, menkäähän nyt lukemaan se! Kiitos lukemisesta, nähdään taas ensi ker--- ai ei riitä? Perusteluja tarvitsette? Noooh....

Voi olla, että joitain ihmisiä ärsyttäisi Tsukasan (kuvassa toinen oikealta) lapsellinen Tsukushin kiusaaminen kun hän selvästi pitää Tsukushista kovasti. Minusta se on vain kiinnostavaa, sillä Tsukasa on kuin kuka tahansa shoujon päähenkilöpoika "hyi ku tuo kimono näyttää siun pääl rumalta vaik oot kyl nätti mut en sitä sano" potenssiin sata. Ja olen vielä aikoinani itse todistanut tällaista käytöstä, eli ei se ole itselleni edes vierasta. Muutenkin hahmoina Tsukushi ja Tsukasa kiinnostavat minua kovasti, ja vaikka en ole paljoa lukenutkaan, olen jo rakastunut heihin. Tsukushi on badass joka huutaa ja kiroaa, mutta joka ei ole kuitenkaan ihan poikatyttö, vain pieni ja pippurinen. Tsukasa taas on omalla kömpelöllä tavallaan ihana, hieman omasta ylemmyydestään huumaantunut, mutta kuitenkin rakastunut.

Boys Over Flowersin teemana oleva kiusaaminen on myös aina ollut semmoinen salainen paheeni. Tiedän, että kiusaaminen on kammottavaa ja ymmärrän jos jotkut vierastavat tätä mangaa sen takia, mutta itseäni tämmöiset mangat kiehtovat. Tämä sekä Life ovat hyviä esimerkkejä tämmöisestä mangasta. Myönnetään, että välillä kiusaaminen saa ehkä hieman saatanallisiakin piirteitä, koska tämä on Japani ja kaikki vedetään överiksi, mutta herkät hetket, joita tässäkin mangassa tarjotaan, korvaavat mielestäni jo paljon.

Taide on ysäreistä ysärimpiä, mutta koska Boys Over Flowers on ihan älypitkä (36+1 osaa!!!) ehtii sekin kehittyä huomattavasti. Itseäni kyllä kiehtoo enemmän alun ysärityyli järkkyine ilmeineen ja paksuine lineineen kuin loppupään siloiteltu tyyli. Toisin sanoen vähän sama syndrooma kuin Fruits Basketissa. Ennen kaikkea tyyli on kuitenkin hauskaa ja siksi sitä onkin hauka lukea. Ei mitään yhtä mieltäylentävää silmänkarkkia kuin Bride of the Water Godissa, mutta saa minut silti hymyilemään aina kun pokkariin tartun.

Ainoa ongelma Boys Over Flowersin kanssa on se, että se on Vizin vanhempaa shoujolinjaa, jonka tietyt pokkarit alkavat käydä jo harvinaisiksi. Ensimmäisten osien saaminen Suomesta on lähes mahdotonta, ja pitää olla valmis maksamaan jopa enemmän kuin esim. Fantsusta jos haluaa saada tietyt pokkarit omakseen. Sekin oli eräs osasyy pitkään taukooni, sillä olisin halunnut lisätä tähän osaan vielä Basaran, mutta sen kakkososan hinta uutena kieppuu siinä viidenkympin hujakoilla. Ja käytettynäkin pari kymppiä. Itse olen tämmöinen materialistikäntty jonka on pakko saada kirjat hyllyyn, joten netistä en lue. Mutta muille kuin HC-kerääjille suosittelisin mieluummin nettiä, sillä 36-osainen sarja itsessään on jo kallis kerätä, mutta siihen vielä harvinaiset pokkarit päälle. Huhhuh.

Kuten sanottu, minä rakastan Boys Over Flowersia. Se on hauska vaikka kiusaaminen onkin vakava aihe, siinä on hyvät, joskin hiukan lapselliset hahmot, ja se on hei klassikko. Suosittelen kaikille niin lämmöllä että ei mitään rajaa.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Shoujon Aakkoset: Aloitetaan A:lla

                                Alice in the Country of Hearts


Alice in the Country of Hearts oli niitä Tokyopopin suosittuja shoujolisenssejä Maid-saman, Gakuen Alicen ja no, Hetalian lisäksi. Se pääsi jopa New York Timesin bestsellerlistalle, mutta edes Alicen seikkailuiden suosio ei pelastanut Tokyopopia tuholta. Alkujaan otomepelinä suosiota saanut sarja on sovitettu n. miljoonaksi eri mangaksi, joista tämä on se pääasia. Ne salskeat miehet ovat saaneet sitten omia mangojaan.

Alice herää eräänä päivänä nokosiltaan ja huomaa kanin. Koska Alice on laiska, ei hän jaksa seurata sitä. Kani ei tästä pidä, sillä "tässä vaiheessa tarinaa sinun pitäisi seurata kania", joten kani muuttuu komeaksi kaninkorvaiseksi mieheksi ja kidnappaa Alicen Ihmemaahan, jossa mafiasota jyllää ja tutut satuhahmot ovat salskeita miehiä jotka tavottelevat Alicen sydäntä.

Lempiasiani salskeiden miehien lisäksi on se, kuinka vakava Alice in the Country of Hearts voi olla. Voiko oikeasti rakastaa jotakuta jos ei omista sydäntä? Entä oikeuttaako aseilla leikkimisen se, että kaikki voidaan korvata kopioilla? Ei sitä ihan kannesta päätellen uskoisi, mutta meno käy välillä tosi rankaksi. On siellä seassa sitten hurmaavia ja kevyitäkin hetkiä, kuten seikkailu huvipuistossa (joka oikeastaan lopuksi muuttui pyssyleikeiksi mutta olkoot) ja Peterin randomit lähentely-yritykset kanimuodossa. Mutta ennenkaikkea manga on Vakavaa Toimintaa jossa kaikki ovat vihollisia suuressa Pelissä.

Parasta antia on tietenkin salskeat miehet taide. Manga on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksinkertaisesti voi luoda jotain hyvin nättiä. Soumei Hoshinolla on hyvä rytmitys ja kaunis ja tunnistettava kynänjälki. Pukuihin ja hahmoihin annetut yksityiskohdat ovat ilahduttavia ja suurimmaksi osaksi nättejä. Hahmot ovat helposti tunnistettavia ja muutenkin uskottavia. Tai no niin uskottavia kuin "Irvikissa-Boris" niminen henkilö voi olla.

Tokyopopilta jäi sarja kesken, mutta onneksi tarkimmat muistaa maninintani, että ensi kesänä on tulossa Yen Pressiltä koko sarjan kattava omnibuskokoelma. Odotan loppuratkaisua kyllä innolla, ja Seven Seasin lisäosajulkaisut vielä parantavat oloa kummasti. Anime-elokuvakin on jo ilmestynyt ja sen pitäisi meille laittomia lähteitä käyttäville saapua pian jo katsottavaksi. Kyllä nyt kelpaa.
  
Katso setä löysin lisää ihania poikia.

Final verdict: Lue jos tykkäät pyssyä heiluttelevista nättipojista ja melko itsenäisestä sankarittaresta.
 

                                                               Absolute Boyfriend


Kuka muu tykkää Yuu Watasesta? Minä nimittäin rakastan hänen töitään, paria poikkeusta lukuunottamatta. Absolute Boyfriend kuulostaa ehkä höpsöltä ja kliseiseltä, mutta se on Cereksen lisäksi Watasen imo paras manga evah. Yksi harvoista jotka saivat minut itkemään lopussa. 8/ True story.

Riikolla on vaikeaa. Hänellä ei ole koskaan ollut poikaystävää, sillä on aina mokannut jutut ihastuksiensa kanssa. Eräänä päivänä hän saa mysteeriseltä liikemieheltä internetosoitteen, jossa pystyy "tekemään" itselleen omanlaisensa poikaystävän. Riiko ajattelee koko jutun olevan vitsi, ja tekee poikaystävästään täydellisen; ajattelevaisen, hyvän kokkaamaan, voimakkaan ja ennenkaikkea komean. Seuraavana aamuna poikaystävä kuitenkin saapuu, ja vähän ajan päästä myös sadan miljoonan jenin lasku. Täydellinen poikaystävä ei ole halpa. Riiko saa kuitenkin sovittua velan anteeksiannon, jos hän opettaa uudelle poikaystävälleen mitä naiset ajattelevat ja haluavat. Ja jutun jujuhan on se, että uusi poikaystävä on robotti.

Minulla oli kyllä tosi vaikeaa tämän mangan kanssa. Yksi harvoja kertoja, jolloin en ollut aivan varma, kumman pojan kanssa haluaisin Riikon päätyvän yhteen. Täydellisen Nightin vai lapsuudenkaveri Soshin. Kummatkin olivat omilla tavoillaan hyvin herttaisia, ja oikeasti aika hyvin kirjoitettuja hahmoina. Vaikka Watasen koulukomedioissa sattuu välillä olemaan hyvin *köh* samankaltaisia *köh* hahmoja, ei näin ollut AB:ssä. Hahmot olivat, ja ovat edelleen, oikein ihania. Jopa Riiko oli minusta ihan kiva!

Watasen taide on sitä tuttua huttua tässäkin, tosin puolialastomia poikia nähdään vähän enemmän kuin yleensä. Hahmot olivat ainakin omaan silmääni tunnistettavia, mutta minä nyt tunnistan jopa Tanemuran hahmot toisistaan. Absolute Boyfriend ei ehkä tuo shoujogenreen mitään mullistavaa ja uutta, mutta se hoitaa alansa tällaista yleistä hyvää paremmin. Loppu oli ainakin omasta mielestäni yllättävä, ja sarjassa oli muutenkin kiinnostavia juonenkäänteitä ja hahmoja.


Final verdict: Lue jos tykkäät huumorista, näteistä pojista, yllättävistä lopuista tai Watasesta. Tai ylläolevasta kuvasta.

                                                                          Arisa


Natsumi Ando on Suomessa tunnettu Kitchen Princessistä ja joillekkin ehkä myös Horoskooppimysteereistä. Mutta mitä Suomi ei ole vielä nähnyt on trilleri kahdesta aivan tavallisesta kaksostytöstä. Arisaa on siteerattu "shoujomaailman Monsteriksi", ja sen se on kyllä ansainnut.

Tsubasa ja Arisa ovat kaksostyttöjä, jotka erotettiin pienenä toisistaan vanhempien eron vuoksi. He kasvoivat aivan erilaisiksi; Tsubasa on raggarityttö joka viihtyy mieluummin poikien kuin tyttöjen seurassa ja Arisa on kiltti tähtioppilas jonka poikaystävä on luokan puheenjohtaja. Kun tytöt tapaavat toisensa ensimmäisen kerran vuosiin, kaikki tuntuu olevan hyvin. Pian Arisa kuitenkin yrittää hypätä ikkunasta, ja Tsubasa lähtee Arisan sijasta kouluun selvittämään, mikä ajoi hänet siihen. Arisan luokka ei olekaan ihan sitä miltä päällepäin näyttää, ja salaperäinen King Time on saanut luokan pahasti valtaansa. Tsubasan on yritettävä selvittää, kuka on King Timen takansa ja estää Arisan ja muiden hänen kaltaistensa kohtalo.

Eikö kuulostakkin jännittävältä? Niin minustakin. Ei ihan tavallinen shoujosarja. Hassuksi tässä tekee vielä sen, kuinka tätä julkaistaan Nakayoshissa samaan aikaan mangojen kuten Kimi no Neiro ja Miss Princess kanssa. Fiilis vaihtuu aina todella nopeasti. Vaikka Andon hahmidesignit ja tyyli ovat edelleen tuttuun Kitchen Princess-tyyliin söpöä Nakayoshia, on musta ja painostava tunnelma koko ajan läsnä.

Kaikista parhainta antia Arisassa on sen tarina. Tsubasa ei voi luottaa kehenkään, eikä kukaan luota Tsubasaan, joka esittää olevansa Arisa. Kaikilla on oma lehmä ojassa, ja kaikki asettavat omat toiveensa ja tavoitteensa muiden edelle. Lopputuloksena on oikeasti hyvä, jossei kauhumanga, niin ainakin trilleri sen sohjoisessa merkityksessä.

                         
Final verdict: Lue jos sanat shoujo, mysteeri tai Monster iskivät, yhdessä tai erikseen.                                
                                  -----------------------------------------------------------
Siinä nyt oli lemppareitani A-kirjaimen alta. Monta hyvää jäi pois, mutta ei sitä nyt ihan jumalattoman pitkää kehtaa tehdä. Meni hiukka myöhäseksi, mutta toivottavasti saadaan B-kirjain nopeammin ulos. Tschüs!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Shoujon Aakkoset: Preludi tulevalle

Shoujon aakkoset on yksinkertainen konsepti: käydään kaikki aakkoset läpi, jokaisessa esitellään joku kiva shoujo. Öökkösiä ei tähän voida valitettavasti tunkea, mutta kaikki ne muut kyllä.

Miksi tällainen konsepti? No, yrittäessäni miljoonatta kertaa päättää mistä kirjoitan seuraavaksi, ajattelin että hitot, paljon helpompaa jos vaan edetään järjestyksessä. Saanpahan samalla vähän yleiskatsausta mitä kaikkea sitä on tullut luettua. Väliin ehkä heitän jotain uutuusjulkaisujen läpikäymisiä (Dawn of the Arcana 2 on ulkona!) jos jotain kiinnostavaa sattuu tulemaan ulos.

Nähdään siis huomenna A:n parissa!

lauantai 28. tammikuuta 2012

King of the Lamp: Unohdettu kertomus

Rakastuin heti tuohon käteen :D

Nimi: King of the Lamp
Mangaka: Takako Shigematsu
Englanniksi julkaistu: 1 (valmis)
Julkaisija: Go!Comi

Tämä viikonloppu on ollut yhtä pervomangan juhlaa, kun postissa saapui paketti joka sisälsi King of the Lampin lisäksi läjän japaninkielistä shoujoa, joista suurin osa on naisille tarkoitettua pornoa. Mukana mm. pornoshoujon keisarinna Mayu Shinjo. Japaninkielisistä kuitenkin myöhemmin, sillä en ole niihin ehtinyt vielä tarkkaan tutustua.

King of the Lamp on *tättärää* kokoelma oneshotteja, joista kolme ensimmäistä liittyvät otsakkeeseen ja perästä löytyvät oma tarinansa "I'll kill you with a Kiss" sekä mangakan paljon aikaisempaa tuotantoa "Chicken that flies in the Sky".

Kuten ensimmäisestä kappaleesta saattoi arvata, seksi liittyy tähänkin nimekkeeseen. Kaikissa paitsi Kananlennossa luku päättyy kun pääpari harrastaa haureutta makuukammarissa. Tai sairaalan katolla. Ei pidä olla kranttu. Jos siis on siveä kuin sipuli, tämä ei ole sinulle, vaikka seksi ei tarinoissa pääpointtina juuri olekkaan. Pääosin tämä on sitä kunnon shoujohöttöä.

Bang! Komea ensiesiintyminen

Kauan kauan sitten, eräs kuningas kokosi tuhannesta maansa kauneimmasta naisesta itselleen haaremin. Tämähän ei muiden mielestä käynyt laatuun ollenkaan, joten hänet suljettiin lamppuun ja hän pääsee pois vasta kun on täyttänyt tuhannen naisen toiveet. Kuninkaalla on kuitenkin suunnitelmana koota haareminsa uudelleen heti kun pääsee lampusta. Koska kukaan ei kuitenkaan tee mitään ilmaiseksi, haluaa kuningas myös korvauksen näkemästään vaivasta. Ja minkälaisen?

Ja sitä rataa.

Ei se kuitenkaan koskaan pääse pusua pidemmälle. Kaikki kolmen tarinan naiset haluavat apua rakkausongelmiinsa eivätkä voisi koskaan kuvitella tekevänsä sitä muiden kuin sydämensä valitun kanssa.

Tarinat olivat suurimmaksi osaksi mielenkiintoisia, pidin erityisesti siitä missä tyttö muutti äänensä isosiskonsa ääneksi jotta voisi puhua sokeutuneelle sisarensa poikaystävälle sairaalassa, johon isosisko ei koskaan jaksanut mennä. Eikö kuulostakkin hyvältä? Kaksi muuta tarinaa kertoivat tytöstä, joka sai poikaystävän teeskentelemällä kokenutta petikumppania (vaikka on neitsyt) ja toinen tytöstä, joka kuninkaan avulla muuttuu lastentarhaikäiseksi, jotta pääsisi lähemmäksi paikan tarhanpitäjää.

Shigematsulla on kyllä taitoa tehdä kivoja tarinoita, mutta heti kolmannen (ja viimeisen) tarinan jälkeen hypättiin suoraan Kuolemansuudelmaan ja kuninkaan kohtalo jäi auki. Tyttö oli yksi ihan viimeisiä, joiden toiveet piti täyttää, joten haluan vain kuvitella itselleni, että hän pääsi irti kirouksesta ja elää tuolla jossain tuhatpäisen haareminsa kanssa. ;___;

I'll kill you with my Kiss oli oikeastaan aika jännä, vaikka menikin aika lolleroksi loppua kohden. Tyttö hylättiin leikkipuistoon, koska äidin uusi mies ei halunnut lasta vaivoikseen (tässä kohtaa olin ihan kunnolla tytön puolella, koskettava kohtaus). Hänet kuitenkin pelastaa kaksi komeaa veljestä, jotka adoptoivat tämän. Kuluu kymmenisen vuotta ja tyttö on shoujomangapäähenkilöiässä, ja veljekset... näyttävät täysin samalta kuin kymmenen vuotta sitten? Insert draamaa ja vähän viittauksia ylirotuun ja bäng, aivopano on valmis.

Kyllä määki pelästyisin.

Veljekset ovat kummatkin naistenmiehiä, toinen villi blondi ja toinen isällinen rillipää. Kuten arvata saattaa, tyttö on aina rakastanut blondia sillä lailla ja blondikin on rakastanut tätä sillä lailla ja aivoni huutavat EI koska se tarkoittaa, että RAKASTUIT JUURI TYTTÖÖN JONKA OLET KASVATTANUT VELJENÄ JOSTAIN ALA-ASTEIKÄISESTÄ ASTI eikä syyksi kelpaa, että näin on ollut aina koska kun tapasitte ensimmäisen kerran hänellä ei ollut edes murrosikää ollut ja mehän tiedämme mitä se tarkoittaa. Tämä tarina sai minut vaan typertyneeksi mutta onneksi tuo rillipää pelasti jonkin verran. Siinä on sitä oikeaa isoveliainesta hemmetti.

Chicken that flies in the Sky oli näistä kyllä paras. Yksinkertainen, mutta oivaltava ja hauska. Tyttö, jolla on suojelushenki joka on vähän liiankin näkyvä ei ole koskaan saanut itselleen poikaystävää tämän takia, mutta eräänä päivänä eräs okkultti-intoilija tapaa hänet ja sydämet läpättää pikkaisen tsunderoimisen jälkeen. Tykkäsin ehkä eniten päähenkilötytön poikatyttötyylistä, ei monesti näe päähenkilöä joka käyttää toppaliiviä tai henkseleitä.

Mikä tyyli!

Tyyli oli puhdasta, ehkä vähän tasasta mättöä, vaikka tuossa viimeisessä oli mukavasti erilaisuutta mukana. Hahmot erotti pääasiassa toisistaan eikä muutenkaan valittamista.

Olen nyt kahden vaiheilla suositellakko tätä vai ei. Itse olen niin kaikkiruokainen shoujoni suhteen, että minun on vaikea osoittaa joku oikeasti HUONO sarja. Jos ei mitään muuta niin tsekatkaa edes tuo viimeinen tarina. Minua ainakin hymyilytti kummasti sen luettuani. Koko pokkarin hankintaa kannatan vain jos haluat katsella kun kuningas poseeraa seksikkäästi. Eikä ne muutkaan miehet nyt niin rumia ole.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Dawn of the Arcana 1: Punainen prinsessa

Punainen on pop


Nimi: Dawn of the Arcana
Mangaka: Rei Toma
Englanniksi julkaistu: 1/8 (jatkuu)
Julkaisija: Viz Media

Dawn of the Arcana oli yksi omia julkaisutoiveitani jo pitkään. Olin lukenut sarjaa netistä hieman, ja rakastuin. Päätin kuitenkin jättää sen netissä sikseen, sillä toivoin ankarasti, että se lisensoitaisiin. Kun se viimein sitten paljastettiin, olin innoissani. Ja se tunne kun sain ensimmäisen volan hyppysiini. Se oli hieman samanlainen kuin Fruits Basketin tai Kitchen Princessin kanssa. Sitä tunnetta ei unohda.

Dawn of the Arcana kertoo Nakabasta, Senanin prinsessasta, joka naitetaan viereisen maan Belquatin prinssille jotta kahden sodan liepeillä olevan valtion välit paranisivat. Nakabaa on pidetty maassaan ulkopuolisena, sillä muusta ylhälistöstä poiketen hänellä on punaiset hiukset eikä mustat. Kohtelu ei parane uudessa maassakaan, kun uusi prinssipuoliso on koko ajan härnäämässä, ja siellä hän saa pelätä vielä henkensäkin vuoksi.

Onneksi Nakaba ei ole meidän perus itkupillisankaritar. Hän osaa näyttää niin uudelle miehelleen Caesarille ja palvelijalleen Lokille kaapin paikan jos niin on tarvis. Todella virkistävää.

Nakaba näyttää miten miehiä käsitellään

Muut hahmot jäävät ainakin ensimmäisen volan perusteella täysin Nakaban varjoon. Palvelija Loki (naamallaan lattialla) on ehkä kiinnostavin sivuhahmo tähän mennessä, Caesarin isän, Belquatin kuninkaan kanssa. Tämähän on tietenkin monen ensimmäisen volan ongelma, kun hahmoja vasta esitellään, mutta muistaakseni hahmot alkavat jo seuraavassa pokkarissa avautumaan hieman enemmän. Sitä siis kannattaa odotella. Hahmot eivät ole mitenkään humoristisia, muistaakseni huumoria ensimmäisessä volassa oli yllättävän vähän. Huumorin ystävänä tämä hieman harmitti ennen, mutta sitten totesin näin ehkä olevan parempi. Tarina sijoittuu rankkaan aikaan, rankkaan paikkaan ja rankkoihin henkilöihin, joilla ei ole varaa nauraa. Minkälaista sketsiä sinä yrittäisit luoda henkilöillä, joilla on jokaisella kurkku toisen kaulalla vähän väliä?

Äskeisestä näytesivusta voikin ehkä jo saada hyvän käsityksen taiteesta. Toma käyttää aikaa hahmoihinsa, vaatetus on huoliteltua ja kaunista, mutta tämä syö aikaa taustoilta. Tuossa taitaa olla koko ensimmäisen volan monimutkaisin tausta. En vitsaile. Luettuani muutamia(kymmeniä) nettiarvosteluja, tajusin, että muutkin ovat huomanneet asian. Toisaalta, tämä on Toman ensimmäinen pitempi manga, joten harjoiteltavaa riittää. Kuitenkin fakta, että sarja on jatkunut Japanissa jo kahdeksanteen pokkariin asti antaa osviittaa, että jokin pitää silti lukijoita otteessaan.

Ehkä se on ne henkilöt. Vaikka ne tässä ekassa pokkarissa tosiaan jäivät ohueiksi, niissä on paljon potentiaalia. Caesar voi hyvin kasvaa ärsyttävästä kusipääprinssistä oikeaksi Prinssi Hurmaavaksi, ja Lokin tunteet prinsessaa kohtaan (ja päinvastoin) eivät ole vielä aivan selvillä. Ja kaiken lisäksi jo ensimmäisessä volassa lupaillaan Ultimaattisen Hienoa Fantasiaseikkailua jossain ajan toisella puolen. Miksi Belquetin kuningas halusi kaikki punapäät tuomiolle aikoinaan? Mikä on Nakaban heikotuskohtauksien syy aina kun hän näkee verta? Muista lukea myös seuraava voluumi!

The eyes ö__ö

Dawn of the Arcana on jotain mitä haluaisin suositella kaikille. Sanoisin kuitenkin näin, että jos fantasia ja semikaunis, joskin hieman yksinkertainen, piirrostyyli yhdistettynä hieman arabimaiseen asetelmaan kiinnostaa, niin tartu ihmeessä hetkeen. Jos kuitenkin kaipaat henkeäsalpaavan yksityiskohtaista piirrosjälkeä ja/tai huumoria, suosittelen mieluummin vaikkapa Tanemuraa.

Dawn of the Arcana on kuitenkin ehkä yksi tämän hetken kiinnostavimpia shoujojulkaisuja markkinoilla ja mielestäni kaikkien pitäisi antaa sille edes mahdollisuus. Jos parikaan pokkaria ei sytytä, niin harmi, mutta ei voi mitään. Seuraava voluumi ilmestyy n. kuukauden sisällä, ja itse ainakin odotan sitä jo innolla.