Shoujon Aakkoset B: Kukkia ja sidontaa

                                              

                                          Bride of the Water God

Bride of the Water God on tarina Soahista, joka pelastaakseen kylänsä kuivuudelta naitetaan vesijumala Habaekille. Soahia tämä ei tietenkään miellytä, mutta hän tekee sen silti jotta eräs hänelle tärkeä henkilö pelastuisi. Päästyään jumalten maailmaan häntä tervehtii jylhät maisemat, komeat palvelijat sekä Habaek-nim itse. Mutta kaikki ei mennytkään niin kuin Soah oli ajatellut ja paljastuu, että Habaek onkin vasta pieni lapsi. Soah ei pysty näkemään Habaekia aviomiehenään, vaikka pitääkin tätä arvossa, vaan hänen sydämensä varastaa Mui, Habaekin serkku, jolla on isompikin salaisuus harteillaan.

Bride of the Water God on manhwaa, joten taide on upeaa. Taide minut tämän aikoinaan sai ostamaankin, ja silmänkarkkia se on tarjonnut siitä asti. Hahmodesignit sekä jumalten palatsi on yksityiskohtien täyttämää täydellisyyttä, ja vaikka manhwalle tuttua tönkköyttä ja puhumista puhumisen jälkeen nähdäänkin aika usein, en voisi vähempää välittää. Kunhan manhwaka Mi-Kyung Yun tarjoaa minulle komeita miesjumalia komeissa puvuissa, olen tyytyväinen. Ainoa asia mistä voisin taiteessa valittaa on puhekuplien ajoittainen tönkkö asettelu, mutta sekin vähenee muutaman ensimmäisen osan jälkeen lähes kokonaan.

Tarina on silkkaa draamaa, romanssia ja saippuaa. Huumoria on harvoin, ensimmäisissä osissa enemmän, mutta kun tarinaan aletaan lisätä kuolemanjumalattaria sekä vieraan valtakunnan salamurhayrityksiä, huumoria kuvaaville chibeille jää yhä vähemmän aikaa. Mikä on sinäänsä sääli, sillä minä ainakin nautin niistä chibeistä mitä alussa nähtiin. Yleensä manhwaa lukiessa chibit eivät tunnu sopivan niille annettuihin kohtiin tai manhwaka itse ei ole harjoittunut niitä tekemään, mutta tässä manhwassa chibit olivat hauskoja, hyvin suunniteltuja ja muutaman kerran jopa hymähtelin niille.

Bride of the Water Godissa on kaikki saippuadraamalle ominaiset asiat. Ilkeä anoppi, kuolleista heränneitä vanhoja rakastajia, muistinemenetyksiä, kidnappauksia... Ajoittain hieman vaivaannuttavan paljon ja venytetysti, mutta jos lukee vain kirjan kerrallaan, tulee mieleen viikottainen Kauniit ja Rohkeat; kyllä tätä jakson katsoo mutta maratoonata en voisi.

Shokkina kaikille, Soahia pitää aina olla pelastamassa. Ensimmäisessä osassakin se jo melkein kuoli. Tosin, hänhän on vain ihminen jumalten maailmassa, kuka voisikaan odottaa häneltä sen ihmeempiä. Mutta ei Soahilla ole silti mielensisäistä neito pulassa-syndroomaa, vaan hänkin on äkäinen sille päälle sattuessaan. Ja varsinkin Habaekin kanssa niin tapahtuu usein, ja tämän jumalolemus aina hieman romahtaa Soahin verbaalisten tointen alla. Toki heti ensimmäisessä luvussa oleva kolmiodraamaennustus saa varmasti monen ajattelemaan että ei, ei taas! Mutta se on tähtiin kirjoitettu, eli ei voi mittään!

Manhwaka Mi-Kyung Yun oli Bride of the Water Godin aloittaessaan melko uusi sarjakuvarintamalla, takanaan vain yksi oneshot ja kolmiosainen Railroad. Kaikki kunnioitus siis hänelle, että manhwa on ehtinyt Koreassa jo 17. osaansa ja jatkuu edelleen. Englanniksi on tosin käännetty vasta 10, vaikka ne ovatkin yhdet kauneimmista pokkareista mitä olen nähnyt. Dark Horse Comics on panostanut sekä hintaan että laatuun, tuoden meille isomman puoleisen pokkarin (mm. yaoimangat sekä Yen Pressin omnibukset ovat tämän kokoisia) jossa on värisivut, kaunis ulkoasu sekä, mikä parasta, vain kymmenen euron hinta. Jos siis laadultaan ja sisällöltään timangi manhwa kiinnostaa, suosittelen tätä lämpimästi.



                                                              Boys Over Flowers

                             
Tsukushi Makino tulee suht köyhästä perheestä, mutta käy silti jostain syystä eliittiakatemiassa koulua. Siellä rikkaat isin tytöt ja pojat pröystäilevät Cadillaceillaan, Rolexeillaan ja 500 000 yenin viikkorahoillaan, mutta kaikista pahimmat ovat F4-nimisen ryhmän pojat. He ovat koulun vaikutusvaltaisimpia sekä varmaankin rikkaimpia junnuja, joilla on tylsää. Siksi he kiusaavat kohteitaan, jotka valitaan sen perusteella kuka ärsyttää heitä eniten. Tsukushin ystävätär törmää vahingossa yhteen pojista, ja joutuu kiusaamisen kohteeksi. Tsukushia tämä ei miellytä, ja temperamenttinen kun on, julistaa F4:lle sodan. Ja niin alkaa tämä historian suosituin shoujomanga, jossa rakkautta, erheitä ja rahaa ei ainakaan puutu.

Minä rakastan tätä mangaa. Noin, menkäähän nyt lukemaan se! Kiitos lukemisesta, nähdään taas ensi ker--- ai ei riitä? Perusteluja tarvitsette? Noooh....

Voi olla, että joitain ihmisiä ärsyttäisi Tsukasan (kuvassa toinen oikealta) lapsellinen Tsukushin kiusaaminen kun hän selvästi pitää Tsukushista kovasti. Minusta se on vain kiinnostavaa, sillä Tsukasa on kuin kuka tahansa shoujon päähenkilöpoika "hyi ku tuo kimono näyttää siun pääl rumalta vaik oot kyl nätti mut en sitä sano" potenssiin sata. Ja olen vielä aikoinani itse todistanut tällaista käytöstä, eli ei se ole itselleni edes vierasta. Muutenkin hahmoina Tsukushi ja Tsukasa kiinnostavat minua kovasti, ja vaikka en ole paljoa lukenutkaan, olen jo rakastunut heihin. Tsukushi on badass joka huutaa ja kiroaa, mutta joka ei ole kuitenkaan ihan poikatyttö, vain pieni ja pippurinen. Tsukasa taas on omalla kömpelöllä tavallaan ihana, hieman omasta ylemmyydestään huumaantunut, mutta kuitenkin rakastunut.

Boys Over Flowersin teemana oleva kiusaaminen on myös aina ollut semmoinen salainen paheeni. Tiedän, että kiusaaminen on kammottavaa ja ymmärrän jos jotkut vierastavat tätä mangaa sen takia, mutta itseäni tämmöiset mangat kiehtovat. Tämä sekä Life ovat hyviä esimerkkejä tämmöisestä mangasta. Myönnetään, että välillä kiusaaminen saa ehkä hieman saatanallisiakin piirteitä, koska tämä on Japani ja kaikki vedetään överiksi, mutta herkät hetket, joita tässäkin mangassa tarjotaan, korvaavat mielestäni jo paljon.

Taide on ysäreistä ysärimpiä, mutta koska Boys Over Flowers on ihan älypitkä (36+1 osaa!!!) ehtii sekin kehittyä huomattavasti. Itseäni kyllä kiehtoo enemmän alun ysärityyli järkkyine ilmeineen ja paksuine lineineen kuin loppupään siloiteltu tyyli. Toisin sanoen vähän sama syndrooma kuin Fruits Basketissa. Ennen kaikkea tyyli on kuitenkin hauskaa ja siksi sitä onkin hauka lukea. Ei mitään yhtä mieltäylentävää silmänkarkkia kuin Bride of the Water Godissa, mutta saa minut silti hymyilemään aina kun pokkariin tartun.

Ainoa ongelma Boys Over Flowersin kanssa on se, että se on Vizin vanhempaa shoujolinjaa, jonka tietyt pokkarit alkavat käydä jo harvinaisiksi. Ensimmäisten osien saaminen Suomesta on lähes mahdotonta, ja pitää olla valmis maksamaan jopa enemmän kuin esim. Fantsusta jos haluaa saada tietyt pokkarit omakseen. Sekin oli eräs osasyy pitkään taukooni, sillä olisin halunnut lisätä tähän osaan vielä Basaran, mutta sen kakkososan hinta uutena kieppuu siinä viidenkympin hujakoilla. Ja käytettynäkin pari kymppiä. Itse olen tämmöinen materialistikäntty jonka on pakko saada kirjat hyllyyn, joten netistä en lue. Mutta muille kuin HC-kerääjille suosittelisin mieluummin nettiä, sillä 36-osainen sarja itsessään on jo kallis kerätä, mutta siihen vielä harvinaiset pokkarit päälle. Huhhuh.

Kuten sanottu, minä rakastan Boys Over Flowersia. Se on hauska vaikka kiusaaminen onkin vakava aihe, siinä on hyvät, joskin hiukan lapselliset hahmot, ja se on hei klassikko. Suosittelen kaikille niin lämmöllä että ei mitään rajaa.