keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Shoujon aakkoset C: herättiin kuolleista

Twitterissä muutama ihana ihminen kaipaili shoujon aakkosia ja se liikutti minua syvästi. Kiitos kaverit, olette ihania. Jatkamme siis melkein vuoden tauon jälkeen viimein C:llä.

                                                                    Cactus's Secret


Cactus's Secret oli aina se sarja minkä suunnittelin C-kohtaan laittavani. Se oli ensimmäisiä sarjoja jotka hankin kun innostuin shoujosta koko sydämelläni, ja hankinkin ensimmäisen volumen jälkeen kaikki loput säälittävillä viikkorahoillani. Fantsun ihmisillä oli varman hauskaa kun Pinja 16 v. kävelee kassalle iso kasa Ribon-shoujoa kädessään.

Eniten minua taisi viehättää juurikin se, kuinka niin kovin RIBONIA se oli. Jos joku ei sitä vielä tiedä (niin et todennäköisesti ole käynyt koskaan Desuconissa) niin Ribon on japanilainen shoujolehti missä ilmestyy alunperin meidän kaikkien lempishoujot, kuten Arina Tanemuran mangat. Cactus's Secret on piirrustustyyliltään niin pehmeää ja rasterista ja tarinankerronnaltaan niin lempeää ja klisheistä että sydän oikein pakahtuu.

"FALLING IN LOVE WITH A CLUELESS BOY WOULD TURN ANY GIRL INTO A CACTUS!" on sarjan mainosslogani ja kuvaa mangaa oikeastaan aika täydellisesti. Päähenkilö Miku Yamadalla on  pitkäaikainen ihastus luokkatoveriinsa Kyohei Fujiokaan, joka on täysi pönttöpää. Kaikki muut ovat jo Mikun ihastuksen tajunneet paitsi Kyohei itse. Miku ärsyyntyy ja alkaa piikitellä Kyoheita aina kun he tapaavat (vaikka siis vieläkin tykkää tästä) ja saa häneltä lempinimen Kaktus. Siitä mangan nimikin taittuu.

Tarina etenee verkkaisesti eikä neljän pokkarin aikana oikeastaan edes tapahtu paljoa mitään muuta kuin lukioikäisten ihmissuhdesotkuja. Kiinnostavaa oli kuitenkin se, että tarinan loppupuolella hahmoille annettiin tehtäväksi hakea jatkokoulutuspaikkaa, mikä aiheutti mukavasti skismaa. Se oli myös hieman erikoisempi juonenkäänne kaikkien koulufestivaalien ja kylpyläreisujen jälkeen, ja jäi siksi minunkin mieleeni.

Piirustustyyli on ehkä hieman tylsähköä, vaikka Haruta on selvästi parantunut aikaisemmista sarjoistaan. Rastereita käytetään ihan kivasti, ja kaikenkaikkiaan mangaa on mukavan selkeä lukea. Vaikka en usein niin sano, niin Cactus's Secretissä oli kyllä eräs tyypillinen shoujon piirre: kaikki hahmot näyttivät melkein samalta. Tanemuran tyylin minä olen jo oppinut hahmottamaan, Haruta taitaa olla seuraavana...


                                                        Confidential Confessions


Oletteko koskaan lukeneet Keiko Suenobun mangoja? Kuten Life tai Vitamin tai Limit? Minä olen (tai no en Limitiä vielä), näen niistä vieläkin painajaisia. Niiden kautta sain kuitenkin kuulla Confidential Confessionista, joka on aivan yhtä kamala kuin Suenobun mangatkin. Kamalan ihana ja ihanan kamala.

Jokainen pokkari kertoo eri tytön tarinan, ja tarinat liikkuvat aihepiireissä raiskaus, itsemurha ja päihteet. Tästä voimmekin jo päätellä, että tämä manga ei ensinnäkään sovi pienimmille ihmisille (menkää te lukemaan Cactus's Secretiä) eikä heikkohermoisille. Minuakin ne kylmäävät vieläkin, vaikka olen kuitenkin kaikenlaista jo nähnyt.

Reiko Momochilla tosin on sekä tarinankerronta että tyyli hallussaan. Vaikka jokaiselle tarinalle on aikaa "vain" yksi volume, ei vielä yksikään ole minusta tuntunut keskeneräiseltä tai hutaistulta. Tarinat ovat traagisia aiheiltaan ja juonenkäänteiltään, mutta niissä on melkein aina myös tyydyttävä ja onnellinen loppu. Tyyli on ehkä hieman vanhahtavaa, mutta sopii kuitenkin aihepiireihin. Tosin myös tässä sarjassa samannäköisyys hahmojen välillä on joskus ongelmana, mutta tarinoiden erilaisuus auttaa kuitenkin usein sivuuttamaan sen.

Jos et ole vielä lukenut tämäntyyppisiä mangoja, Confidential Confessions voi olla sinun sarjasi. Varaudu kuitenkin sydämentykytyksiin (niihin pahoihin) ja vetisiin silmiin. Ihan Lifelle se ei vedä vertoja, mutta erittäin lähellä käydään. Oma "suosikkitarinani" (tuntuu erittäin pahalta sanoa noin) on varmaankin kolmospokkarin päihdeongelmainen tyttö, jolle tiukka kotikuri ja paineet päästä yliopistoon ovat liikaa. Lopun kliimaksi oli jotain niin satuttavan herkkää, että melkeen pääsee itku muistellessakin.

TämänKIN sarjan ongelma monien muiden ohella on kuitenkin se, että se on Tokyopopin julkaisema ja siksi vaikea löytää. Mutta jos kiinnostuit ja satut löytämään hajanaisen volumen, voit kuitenkin huoletta napata sen mukaasi. Kuten sanottu, jokaisen pokkarin kärsimystarina on omanlaisensa.


                                                                        Choco Mimi



Choco Mimi on minun päivänpaisteeni, aina sitä lukiessa tulee vaan hyvä mieli ja hymyilyttää ja elämä on niin kovin ihanaa ja suloista. Sarja on varmaan ensimmäinen 4-koma (strippisarjakuva mutta väärtepäin) jota olen toden totta rakastanut, vaikka en minä niitää kyllä ole montaa lukenut. No mutta se siitä.

Choco Mimi kertoo Chocosta ja Mimistä. He ovat neljäsluokkalaisia joiden maailma koostuu lähinnä a) vaatteista b) pojista ja c) herkuista. Sarja on lähinnä fiilistelyä hahmojen kanssa, mutta se siitä tekeekin varmaan niin hauskan. Sekä Choco että Mimi ovat hurmaavia pikku neitokaisia eikä miespuoliset hahmotkaan ole tässä sarjassa sen hullumpia. Esimerkiksi Mimin vihollinen Mumu on poika, joka on paljon söpömpi kuin monet tytöt ja tietää sen. Hän pukeutuu söpöihin vaatteisiin ja tykkää kiusata Mimiä, todennäköisesti koska tykkää tästä. Tsih, niin söpöä. Olisipa minunkin ala-asteaikani olleet tuollaisia.

 Piirrustustyyli on herttaista ja ennenkaikkea niin mahdottoman söpöä. Kannen tyylistä voi päätellä paljon, hahmot ovat melko pelkistettyjä ja chibityylisiä, mutta aikaa onkin sitten käytetty esimerkiksi vaatteiden ja *GASP* taustojen piirtämiseen. Choco Mimissä on yllättävän toimivia taustoja 4-komaksi, parempia kuin monissa ns. normaaleissa shoujoissa. Myös taustahahmoihin on panostettu ja esimerkiksi eläinmaskotit, jotka välillä pomppivat sarjassa mukana ovat kanssa suloisia ja niille on annettu omat taustatarinatkin ja aaa en kestä tätä söpöyttä.

 Choco Mimin ainoaksi viaksi näkisin sen, että sitä kustantava Viz Kids linja ei koskaan julkaissut sitä loppuun, joten emme koskaan tiedä mitä tapahtui. Saiko Mimin koira Chiffon lopulta samuraivaatteensa????? Miten kävi Chocon ja Andrewn????? Niin paljon kysymyksiä. Japania taitaville on tietenkin alkuperäiskielellinen versio, jonka aion esimerkiksi tässä lähiaikoina hankkia, mikäli nukkeleilta rahaa säästyy. Viz Kids sai ulos viisi volumea ja seiska on uusin, joten kauhean jäljessä sitä ei sentään olla.


Minun PITI vielä kirjoittaa Codename: Sailor V:stä, mutta koska kello alkaa olemaan nukkumaanaika, sanottakoon tähän loppuun vain se, että se oli mielestäni kymmenen kertaa Sailor Moonia viihdyttävämpi. Tähän loppuun kanssa kiitos niille jotka oikeesti odotti tätä postausta ja tykkäävät tästä blogista, olette ihania ja yritän nyt oikeasti olla nopeampi, ettei ihan eläkeikään tarvitse viimeistä osaa odottaa.

1 kommentti:

Arana kirjoitti...

Jessss, vihdoin!

Kaktussalaisuuden taidan jättää suosiolla rauhaan, mutta Confidential Confessionsia löytyy jopa hyllystä yksi pokkari, jonka aikoinaan lunastin koulukaverilta hilukolikolla. Pitänee siis tosiaan lukea pikimmiten, kun kerran on yksittäinen tarinakin. Tätä sarjaa muistan Tokyopopin kulta-aikoina kehutun kovasti tärkeiden aiheiden käsittelyn ansiosta, ja oli aina tarkoitus tutustua, mutten koskaan saanut aikaiseksi.

Oma C-sohjosuositus on You Higurin semihistoriallinen fantsukolmiodraama Cantarella. Paljon nättejä pukudraamavaatteita ja niin ihanan synkästi sisäisten demoniensa piinaama Cesare Borgia.